Autoilu

Auton tarve riippuu siitä, mille alueelle Japanissa ollaan menossa. Yleensä matkailijoita kiinnostavilla alueilla, eli Tokiossa, Osakassa, Kiotossa, Narassa yms. selviää julkisilla loistavasti. Vuokra-auto on silloin vain turha kustannus ja vaiva, kun juna, metro tai bussikin vie minne tahansa ilman odottelua. Matkustamisesta tekee erityisen kätevää Tokiossa Pasmo-matkakortti ja Osakassa Icoca-matkakortti. Riittää kun piipauttaa kortin, jolloin oikea hinta vähenee saldosta eikä matkakustannuksia juuri tarvitse miettiä.

Jos kohteena on maaseutu, voi autoilu olla kätevämpää tai jopa välttämätöntä. Esimerkiksi Shikokun alueella saattaa julkisilla olla mahdotonta päästä joihinkin kohteisiin. Autoilu on silloin mahdollista hankkimalla Suomesta etukäteen kansainvälisen ajokortin. Kansainvälinen ajokortti on pientä vihkoa muistuttava paperinivaska, joka on Suomen ajokortin kanssa esitettynä vuoden voimassa myöntämisajasta. Kansainvälisiä ajokortteja on kahta tyyppiä. Japanissa tarvitset 1949-tyypin kortin. Viranomaisille korttia ei välttämättä tule usein vastaan, joten korttia esittäessä saattaa seurauksena olla hetken hiljaisuus, epäilykset kortin lainvoimaisuudesta, puhelinsoittoja asian varmistamiseksi ja viimein hyväksyntä.

Kortin vanhennuttua kestää 3 kuukautta ennen kuin uusi kortti voidaan myöntää. Kansainvälinen ajokortti on mahdollista muuntaa sen voimassaoloaikana japanilaiseksi ajokortiksi vähemmällä työllä, kuin mitä kortin ajaminen olisi Japanissa nollasta lähtien. Kuten Suomessakin, jos korttia ei vielä omista, on sellaisen hankkiminen kallista.

Japanissa ajetaan vasemmalla puolella, eli risteyksessä vasemmalle kääntyminen on helppoa ja oikealle vaikeampaa. Liikenteessä pikkuautot ovat suosittuja, sillä niistä saa veroetuja. Pikkuautoja kutsutaan "kei"-autoiksi ja veroetuja nauttivat autot tunnistaa keltaisesta rekisterikilvestä. Suomeen verrattuna ajelussa on erilaisinta toisinaan hyvin kapeat tilanteet maaseudulla (mahtuu vain yksi auto kerrallaan), huono valaistus (toisinaan täysi pimeys) sekä huikeat vuoristoajelut.

Suomesta poiketen ajovaloja ei tarvitse päivällä pitää päällä, mutta tunneleissa ne on hyvissäkin olosuhteissa aina oltava päällä.

Japanilainen ajokortin hakeminen suomalaisen kortin perusteella

Ainakin Tokushiman prefektuurissa ajokortin muuntamiseen tarvitaan seuraavat asiat:
  • Ryojikan (? yritän tällä hetkellä itsekin keksiä mitä tämä tarkoittanee)
  • Käännös ajokortista. Käännös tulee hankkia paikasta nimeltä JAF
  • Passi
  • Juuminhyou. Paperi, jonka saa prefektuuritoimistosta (shiyakusho). Tästä täytyy ilmetä kansallisuus (kokuseki), muista pyytää.
Kun nämä ovat koossa, voi kortin muuntoa sitten pyytää paikasta nimeltä "unten menkyoka". Nämä vaikuttavat olevan prefektuurikohtaisia, mutta esimerkiksi Tokushiman prefektuurissa oikea paikka kysellä asiasta on Tokushiman Unten Menkyo Center. Muuntoa varten on tehtävä ajanvaraus puhelimitse ennakkoon.

Tilaa Japani-uutiskirje






Palaa Tokio-oppaan pääsivulle